Vieraskynätarina: ”Omien toiveiden sanoittaminen on vaikeaa, mutta kannattavaa”

Tässä kiva, samaistuttava vieraskynäkirjoitus bloggariystävältäni Saaralta.  Hän kirjoittaa Hurlumhei- blogia, joka keskittyy lapsiperheen hyvinvointiin. Nyt hän kynäili blogiini kertomuksen eräästä illastaan ja analysoi samalla, miten paljon parisuhteessa onkaan puhuttuja ja puhumattomia toiveita, odotuksia, sanoja…

”Puolisoni opiskelukavereita eli yhteisiä ystäviämme oli tulossa meille pelaamaan lautapelejä. Minä kerroin jo päivällä rakkaalleni, että voin hyvin ottaa vastuun illasta hoitaa lapsemme (6 v. eskarilainen ja 2,5 v. kuopus) yöunille, mutta että toivoisin pääseväni sen jälkeen ainakin yhteen peliin mukaan.

Sain tästä suorasta toiveestani kiitosta. Helpottaa kuulemma elämää, kun tietää mitä toinen tahtoo.

Kiitosta tuli toki myös siitä, että puolisoni olisi mahdollista pelailla jotain vielä lasten ollessa hereillä.

Illalla sitten sain lapset petiin. Kuopus ei meinannut millään nukahtaa, ja minulla meinasi mieli kiristyä vähän liikaakin sen takia. Kun hän sitten nukahti ja minä pääsin olohuoneeseen peliporukan seuraan, selvisi että he olivat juuri hetkeä aiemmin aloittaneet pelin, johon en enää päässyt mukaan.

Lohduttelivat kuitenkin, että peli on nopea, ja että ehdin hyvin vielä seuraavaan peliin. Kun peli sitten loppui, kello näytti jo puolta yhtätoista. Pelikaverimme kuitenkin totesivat, että nyt ehtii vielä jonkin lyhyen pelin.

Puolisoni ehdotti revanssia juuri pelaamastaan pelistä, joka ei kuulu suosikkeihini ja jonka kyseistä versiota en ollut ennen pelannut eli en osannut sääntöjä.

Ikäväkseni en enää siinä vaiheessa iltaa osannut toimia fiksusti, vaan heitin valtaisan marttyyrinviitan niskaani ja ilmoitin meneväni sitten suihkuun, kun en kerran peliä edes osaa ja muutenkaan ei yhtään enää huvita… Fiksua ja aikuismaista käytöstä. Pelikaverimme saivat kuitenkin ylipuhuttua minut mukaan tähän peliin, jossa valloitettiin New Yorkia erilaisilla hirviöillä. Pelasin kärttyisenä, enkä edes onnistunut keräämään pahemmin voittopisteitä.

Lopulta kuitenkin äärimmäisen reilulla tavalla niin sanotusti mätin kaikkia turpiin niin, että voitin pelin (koska kaikki muut tippuivat pois). Tuli sellainen olo, että siitäs saivat.

Jäin miettimään, mikä omien toiveiden sanoittamisessa on minulle niin vaikeaa.

Miksi en osannut sanoa, että en oikeastaan pidä kyseisestä pelistä? Miksi en osannut ehdottaa jotain muuta peliä?

Positiivista oli, että osasin päivällä (virkeänä) kertoa puolisolleni toiveestani. Olisi ehkä jo silloin pitänyt vielä tarkentaa, että mitä pelejä voisin heidän kanssaan mielelläni pelata. Lopulta tuo pelivalinta oli oikeasti pieni juttu, mutta muuttui mielessäni suureksi: ehdin pelata vain yhtä peliä ja sekin sellainen, josta en pidä.

Tämän illan kulku on oikeastaan vertaus parisuhteestamme.

Olemme olleet puolisoni kanssa yli kymmenen vuotta yhdessä. Hän on yleensä äärimmäisen rauhallinen ja osaa tasapainottaa minun purskahtelevaa luonnettani juuri sopivasti. Jos hän kuohuisi samalla tavalla ja samoista asioista, elämämme olisi yhtä ilotulitusta, emmekä tuskin olisi enää yhdessä.

Kuitenkaan ei tunnu reilulta, että hän joutuu ottamaan vastaan ja kestämään purkauksiani. Varsinkin silloin, kun syy niihin ei ole hänessä. Kasvun paikka siis. Mutta onneksi saan kasvaa turvallisesti puolisoni rinnalla.”

 

Ihana, koskettava tarina aidosti kerrottuna. Uskon, että vertaistuella on valtava merkitys. Olen kiitollinen Saaralle tästä tarinasta, sillä uskon, että aina joku voi samaistua/oivaltaa/oppia lisää toisten tarinoista. Saaran Hurlumhei- blogia voit seurata täältä.

Jos sinä haluat jakaa jonkun tarinan mistä olet oppinut jotain, oivaltanut jotain tai mietit, että se voisi toimia vertaistukena muille, niin jaan tarinoita mielelläni täällä blogissa joko nimimerkillä tai nimellä.

Jos sisäinen kynäilijäsi heräsi ja sinulla olisi tarina jaettavana, niin voit ottaa yhteyttä: anneli.komi@love365.fi

2018-01-09T09:56:19+00:00 09.01.2018|Yleinen|0 Kommenttia

About the Author:

Jätä kommentti